Kestävä kehitys edellyttää, että toimimme maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti niin, että kehitys turvaa nykyihmisen tarpeiden tyydyttämisen vaarantamatta tulevien sukupolvien mahdollisuutta tyydyttää omia tarpeitaan. Laajasti ajatellen kestävän kehityksen periaatteena on edistää oikeudenmukaisuutta sukupolvien välillä. Jatkuvan kasvun ideologia täytyisi korvata kestävän kehityksen periaatteella

Kestävän kehityksen toteutus vaatii monitieteistä lähestymistapaa. Ollakseen kestävää on kehityksen oltava taloudellisesti mahdollista, sosiaalisesti hyväksyttävää, kulttuurisesti sopusointuista ja kaiken lisäksi ekologisesti kestävää.

Taloudellinen kestävyys edellyttää, että kehitys on taloudellisesti tehokasta ja että se on kestävällä pohjalla. Teknologian kehitys mahdollistaa tehokkaan tuotannon, jossa aikaisempaa vähemmillä luonnonvaroilla voidaan tuottaa enemmän. Tehokas tuotanto ja kestävä kehitys ovatkin tavallaan saman asian kaksi ulottuvuutta. Sosiaalinen kestävyys merkitsee maailmalaajuista yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa, oikeutta hyvinvointiin ja perusoikeuksiin. Paikallisella tasolla sosiaalinen kestävyys merkitsee työturvallisuudesta ja terveydestä huolehtimista. Kulttuurinen kestävyys edellyttää, että kehitys on sopusoinnussa yhteisön kulttuurin ja arvojen kanssa. Kulttuurisesti kestävän kehityksen on rakennuttava kunkin kansan omalle kulttuuriperinnölle ja arvomaailmalle, jotta sillä olisi edellytykset jatkua ja kehittyä.

Ihmisen toiminta on sopeutettava luonnon rajoihin. Ekologisesti kestävän toiminnan tavoitteena ovat ympäristön säilyminen, energian riittävyys ja luonnonvarojen saatavuus.