2.2.2 ELINKAARIARVIOINTI JA MIPS

Elinkaariarviointi ( Life Cycle Assessment - LCA) on paljon julkisuutta saanut menetelmä. Arviointia varten on kehitetty useita tietokoneohjelmia, joita on saatavilla myös kaupallisesti. Ohjelmistojen erilaisuuden vuoksi eri ohjelmilla tehtyjä tuloksia ei kuitenkaan voi luotettavasti verrata toisiinsa.

Seuraavassa esitetään elinkaariarvioinnin tekemisestä pääpiirteet ja otsikot. Monet PK-yritykset suurempien yritysten alihankkijoina ja vientituotteidensa osalta joutuvat selvittämään, täyttävätkö tehdyt elinkaariarvioinnit ISO-standardin vaatimukset. Siksi tekstiin on otettu mukaan standardissa julkaistua tekstiä suorina lainoina. Näiden periaatteiden tuntemisesta tuskin on haittaa myöskään pienimmille yrityksille ja yksittäisille tuotesuunnittelijoille. Standardeista ISO 14004 ja ISO 14040 suoraan lainattu teksti on kursivoitu.

Elinkaariarvioinnille on kehitetty monia määritelmiä. SETAC (Society for Environmental Toxicology and Chemistry) määrittelee elinkaariarvioinnin "prosessiksi, jonka avulla

- arvioidaan tuotteen, prosessin tai toiminnon aiheuttamaa ympäristökuormitusta tunnistamalla ja määrittämällä käytetty energia ja materiaalit sekä ympäristöön päästetyt jätteet,

- arvioidaan energian ja materiaalin käytön sekä päästöjen vaikutukset ja

- tunnistetaan ja arvioidaan mahdollisuuksia aikaansaada ympäristöllisiä parannuksia.

Arviointi kattaa tuotteen, prosessin tai toiminnon koko elinkaaren, sisältäen raaka-aineiden alkutuotannon ja prosessoinnin, valmistuksen, kuljetuksen ja jakelun, käytön, uudelleenkäytön, huollon, kierrätyksen ja loppusijoituksen."

Ensin esitellään elinkaariarvioinnin menetelmän pääpiirteet ja lopuksi pohditaan tällaisen menetelmän etuja ja rajoituksia.

Elinkaariarviointi käytännössä

Missä suunnittelun tai tuotannon vaiheessa elinkaariarviointia voi ja kannattaa käyttää päätöksenteon tukena?

Arviointia voi tehdä heti, kun on olemassa hahmotelmia ja suunnitelmia tuotteesta. Vaikka oma tuote olisi vielä piirustuspöydällä, voidaan ympäristövaikutusten arviointi aloittaa. Tällöin markkinoilla tai omassa tuotannossa olevan vastaavanlaisen valmiin tuotteen arviointi auttaa kiinnittämään huomiota elinkaaren aikaisiin pullonkauloihin. Hedelmällisintä lienee etsiä markkinoilta paras mahdollinen tuote ja tehdä vertailut omaan suunnitelmaan sen valossa.

Tuotesuunnittelun myöhemmissä vaiheissa voi olla vaikea löytää aikaa ja resursseja laajojen arviointien läpiviemiselle. Prosessin loppuvaiheessa voi palata asetettuihin tavoitteisiin ja tarkastaa niiden toteutuminen. Tällöin verrataan uutta kehitettyä tuotetta tai sen yksittäisiä parannettuja osia edelliseen versioon.

Elinkaariarvioinnin pääpiirteet voi tiivistää ISO 14040 standardin mukaisesti:

Kuva 5. Elinkaariarvioinnin vaiheet

1. Elinkaariarvioinnin tekeminen edellyttää tuotteen koko elinkaaren, siihen liittyvien materiaali- ja energiavirtausten, kuljetusten, päästöjen sekä tuotannon tarkkaa tuntemusta. Täydellisen elinkaariarvioinnin tekeminen jonkin tuotteen osalta ei ole aina tarkoituksenmukaista eikä mahdollistakaan ja siksi elinkaariarviointia aloitettaessa tutkimuskohde aluksi rajataan tarkasti. Rajausten on oltava perusteltuja ja niistä on tiedotettava avoimesti. Arvioinnin tulee perustua mitattaviin tietoihin ja käytettävien tietojen valintaperusteet ja oikeellisuus on voitava tarkistaa.

Selvityksen on määriteltävä aiottu soveltamiskohde, syyt selvityksen tekemiseksi sekä se, kenelle selvityksen tuloksista on tarkoitus tiedottaa. Lisäksi on osoitettava selvityksessä käytettävän tiedon ajallinen ja maantieteellinen kattavuus, tarkkuus ja edustavuus. Myös tiedon ja menetelmien epävarmuus on raportoitava.

2. Rajausten jälkeen määritetään järjestelmän sisään tulevien (syötteet) ja ulosmenevien virtausten (tuotokset) suuruudet (=ekotase). Nämä syötteet ja tuotokset voivat sisältää järjestelmään liittyviä luonnonvarojen käyttöä sekä päästöjä ilmaan, veteen ja maahan. Nämä kerätyt tiedot ovat lähtötietoina elinkaaren vaikutusarvioinnissa.

Näiden arvojen perusteella voidaan verrata tiettyjä ympäristövaikutuksia, mm. jonkin tuotantoprosessissa tehtävän muutoksen vaikutuksia vesistöpäästöihin tai syntyvien kiinteiden jätteiden määrään.

Kaikkea tietoa ei tarvitse mitata ja kehittää itse. Markkinoilla on olemassa paljon tietoa materiaalien vaikutuksista julkaisuina ja tietokoneohjelmistoina. Ohjelmistoja on kehitetty kymmeniä, joista useimmat eivät ole yleisesti saatavilla. Muutamien olemassa olevien kaupallisten tietokantojen www-sivut on listattu tämän osion loppuun.

3. Vaikutusarvioinnin tarkoituksena on arvioida potentiaalisten ympäristövaikutusten merkittävyyttä inventaarioanalyysin tuloksien avulla. Yleensä tässä prosessissa yhdistetään inventaariotiedot tiettyihin ympäristövaikutustietoihin ja yritetään näin ymmärtää näitä vaikutuksia.

Tarkastelu voidaan jakaa vaikutusten luokitteluun, kuvaamiseen ja arvottamiseen. Näistä käytetään myös yhteistä nimitystä vaikutusten arvioiminen (impact assessment).

Aluksi päästöt ryhmitellään vaikutuksen tai päästökohteen perusteella, esimerkiksi happamoittavat päästöt omaksi ja rehevöittävät päästöt omaksi ryhmäkseen. Seuraavaksi kuvataan kuormituksen aiheuttamat ympäristövaikutukset ja –riskit. Lopuksi ympäristövaikutukset mahdollisuuksien mukaan pyritään yhteismitallistamaan ja asettamaan tärkeysjärjestykseen. Tähän tarkoitukseen voidaan käyttää esimerkiksi asiantuntijapaneelia.

Vaikutusarviointivaiheeseen sisältyy subjektiivisuutta esimerkiksi vaikutusluokkien valinnassa, mallintamisessa ja arvioinnissa. Näin ollen vaikutusarvioinnin avoimuus on kriittinen tekijä, jotta varmistutaan siitä, että olettamukset ovat selvästi kuvattuja ja raportoituja.

4. Tulosten tulkinta on se elinkaariarvioinnin vaihe, jossa inventaarioanalyysin ja vaikutusarvioinnin tulokset yhdistetään määriteltyjen tavoitteiden ja soveltamisalan mukaisesti. Tämän yhdistämisen tarkoituksena on saada aikaan johtopäätöksiä ja suosituksia.

Saatuja tuloksia peilataan asetettuihin tavoitteisiin. Elinkaariarvioinnin tulosten käytäntöön soveltaminen on aina yrityskohtaista.

Tulosten, tietojen, menetelmien, olettamusten ja rajoitusten täytyy olla avoimia ja ne täytyy esittää riittävän yksityiskohtaisina, jotta lukija voi perehtyä kuhunkin elinkaariarviointiselvitykseen olennaisesti liittyviin vaikeuksiin ja valintoihin. Raportin täytyy myös tarjota tulokset ja tulkinta käytettäväksi tavalla, joka vastaa selvityksen tavoitteita.

Elinkaariarviointi on menetelmänä vielä kehityksen alla. Esimerkiksi vaikutusarvioinnin menetelmiin liittyviä ja tieteellisiä pääpiirteitä kehitetään vielä. Eri vaikutusluokkien mallit ovat kehitysvaiheessa.

Miksi elinkaariarviointi?

Suurin opetus elinkaariarvioinnista tuotesuunnittelijalle on se, että ympäristöä huomioiva suunnittelu tulisi suunnata itse tuotteen sijasta tuotteen koko elinkaaren suunnitteluun. Toisin sanoen: älä suunnittele tuotteita vaan tuotteiden elinkaaria.

Suuri merkitys elinkaariarvioinnilla voi olla yrityksen sisäisessä käytössä toimintatapojen suunnittelussa ja kehittämisessä. Tietoa voi käyttää hyväksi tuotteiden kehittämisessä ja parantamisessa. Tuotteitaan ja prosessejaan kehittämällä yritys voi saada paljon myönteistä aikaan myös ympäristön kannalta. Elinkaariarvioinnin tekeminen edellyttää tuotteiden, raaka-aineiden, tuotannon, kuljetusten ja päästöjen tuntemusta. Tällainen tieto on aina tervetullutta yrityksen sisäisessä suunnittelussa.

Tietoja ympäristövaikutuksista ja elinkaarista tarvitaan myös kansainvälisten suositusten ja määräysten toteuttamisessa. Tämä koskee ennen kaikkea vientimarkkinoille suuntautuvia yrityksiä.

Kuluttajat, kauppa ja viranomaiset haluavat tietoa. On parempi, että yrityksen levittämä tieto (=kaikki markkinointi) on tutkimukseen pohjautuvaa kuin ’musta tuntuu’- menetelmällä kehitettyä.

Muita hyötyjä voivat olla myös seuraavat, jotka mainitaan ISO 14004 standardissa:

• asiakkaiden vakuuttaminen sitoutumisesta esittämiskelpoiseen ympäristöasioiden hallintaan
• sijoittajien kriteerien tyydyttäminen sekä pääomien saatavuuden parantaminen
• parantunut yrityskuva ja markkinaosuus
• kustannusten parempi valvonta
• vastuisiin johtavien vahinkojen vähentyminen
• raaka-aineiden ja energian säästö
• lupien ja valtuutuksien saamisen helpottuminen

Elinkaariarvioinnin rajoituksia

Elinkaariarvioinnin tekeminen vaatii aikaa ja resursseja. Paikkaansa pitävien tietojen kerääminen tuotteen koko elinkaaren ajalta on työlästä ja epävarmaa. Koko ajan lisääntyvästä tiedon määrästä huolimatta usein on käytettävissä vain likimääräisiä tietoja. Tiedon ylimalkaisuus liittyy ennen kaikkea ympäristön ominaisuuksiin ja lainalaisuuksiin. Ympäristömme on monimutkainen ja vaikeasti hallittava kokonaisuus.

Jopa samoja tuotteita koskevat tutkimukset johtavat erilaisiin tuloksiin. Tämä johtuu siitä, että jokaisessa tutkimuksessa on tehtävä useita, viime kädessä subjektiivisia valintoja. Tällaisia valintoja ovat mm.

Elinkaariarvioinnin objektiivisuutta heikentää sekin, että kaikkia tärkeitäkään asioita ei voida sisällyttää tutkimusmenetelmiin eikä kaikkea voida edes mitata. Aineiston saatavuus saattaa myös koitua ongelmaksi. Oman yrityksen ulkopuolisista prosesseista on vaikea saada tietoa. Kattavan tiedon saaminen edellyttää myös alihankkijoiden ja tavarantoimittajien ottamista mukaan tiedonhankintaan. Kaiken lisäksi monet tarpeelliset tiedot ovat liikesalaisuuksia.

MIPS

Ja vielä lyhyesti eräästä ympäristövaikutusten arviointimenetelmästä, MIPSistä.

MIPS (Material Input Per Service unit) on saksalaisen Wuppertal-instituutin kehittämä laskentamenetelmä. Siinä tarkastellaan tuotteen sisältämän materiaalimäärän suhdetta tuotteen aikaansaamiin palveluihin ja hyötyihin. MIPS pyrkii siis kertomaan, kuinka paljon luontoa ihminen ottaa käsittelyynsä, jotta saadaan tuotetuksi jokin tuote tai palvelu.

Jokainen luomamme ja käyttämämme tuote sisältää tietyn määrän luonnon raaka-aineita. Käytetyn ainemäärän merkittävyyttä on vaikea arvioida, koska esimerkiksi hiirenloukun paino ei kerro, kuinka paljon puuta on jouduttu kaatamaan loukun tekemiseksi. Yhtä lailla metalliosan paino ei kerro mitään siitä maa-aineksen määrästä, joka on siirretty paikaltaan metallin valmistamiseksi. Entä kuinka paljon on tarvittu muita luonnonvaroja ja kuljettamista?

Wuppertal-instituutissa on laskettu, että yksi saksalainen panee vuodessa liikkeelle keskimäärin 80 tonnia materiaa. Vain osa siitä siirtyy hänen mukanaan ostoskassissa, mutta tuotteiden elinkaaren eri vaiheissa kaivetaan rautamalmia, keinokastellaan viljelyksiä ja poltetaan polttoaineita hänen kulutuksensa hyväksi. MIPS:iä onkin arvosteltu siitä, että siinä painottuu liikaa ympäristön kannalta harmittomien materiaalien (esim. hiekan) siirto paikasta toiseen.

Keskikokoisten naisten farkkujen luonnonvarojen kulutuksen on laskettu olevan yhtä käyttövuotta kohti n. 315 kg. Painoon sisältyy puuvillaa ja puuvillan viljelyyn tarvittavia epäorgaanisia aineita, mm. lannoitteita. Lisäksi tarvitaan energian tuottamiseen öljyä tai kivihiiltä. Vettä kuluu puuvillan tuotannossa melkoisia määriä ja viljelymenetelmät aiheuttavat eroosiota, joka vie mukanaan multaa.

Jokaiselle tuotteelle voidaan laskea ns. ekologinen selkäreppu. Mitä painavampi reppu, sitä huonommin on asiat. Esimerkiksi yhdellä tonnilla terästä on ekologisena taakkanaan seitsemän tonnia elotonta ainetta, 45 tonnia vettä ja yli tonni ilmaa, joita sen tuotannossa kuluu. Alumiinin tuotanto on tunnetusti energiaa vaativaa. Sen selkäreppu onkin huomattavasti painavampi. Yhden alumiinitonnin tuotanto kuluttaa 85 tonnia elotonta ainetta, 1400 tonnia vettä ja 10 tonnia ilmaa.

Tällaisen selkärepun lasti pienenee sitä mukaa, kun tavaraa käytetään useampaan kertaan. Tällöin luonnonvarojen kulutus kutakin käyttökertaa kohti pienenee. MIPS-laskennalla voidaankin arvioida, milloin kierrätys on järkevää ja milloin ei.