6. MATERIAALITIETOUTTA
Jokaisella materiaalilla on elinkaarensa. Siitä hetkestä lähtien, kun se kaivetaan maan uumenista tai synnytetään laboratoriossa, se voi jalostuksen, tuotteen valmistuksen, käytön ja lopulta hävityksen aikana aiheuttaa ongelmia ympäristölle ja ihmisen terveydelle. Siksi erilaisia materiaaleja käsitellään tässä osiossa aivan erityisesti.
Tähän kokonaisuuteen on koottu tietoa joistakin materiaaleista, joita käsi- ja taideteollinen yrittäjä tai tuotesuunnittelija mahdollisesti käsittelee. Mukana ovat puu, muovi, tekstiili ja keramiikka sekä tuotekokonaisuuteen liittyvät painotuotteet ja pakkaukset. Materiaalien kierrätystä sivutaan omassa luvussaan samoin kuin tulevaisuuden visioita materiaalien kehityksestä. Materiaaliosio sisältää viittauksia kunkin materiaalin perusominaisuuksiin siinä määrin, kun se ympäristövaikutusten kannalta on merkittävää. Painopiste on koko ajan kuitenkin materiaalien ympäristövaikutuksissa.
Tietous materiaalien ympäristö- ja terveysvaikutuksista on oleellinen osa tavaroiden suunnittelua ja valmistusta. Tulevaisuudessa materiaalien ympäristöominaisuuksia koskevat kysymykset ovat yhtä jokapäiväisiä kuin kysymykset materiaalien kestävyydestä, joustavuudesta tai valmistettavuudesta.
Materiaaleja ei voi asettaa järjestykseen niiden vahingollisuuden tai haitattomuuden perusteella. Samasta materiaalista voidaan saada erilaisilla suunnitelmilla ja erilaisin menetelmin ympäristövaikutuksiltaan erilaisia ratkaisuja. Mikään materiaali tuskin on sinällään hyvä tai paha, suositeltava tai kartettava. Siksi tässä esitetty tieto pyrkii antamaan rakennuspalikoita ympäristövaikutusten arviointiin.