6.1 PUU

Puu koetaan yleisesti ekologiseksi ja ei-kertakäyttöiseksi materiaaliksi. Puuta pidetään lisäksi aitona, elävänä ja monivivahteisena. Nuoret pitävät puuta selvästi vähemmän modernina kuin muovia, mutta vanhat kokevat päinvastoin puun hieman muovia modernimmaksi. Alankomaissa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa yleiseen mielipiteeseen perustuneen kyselyn mukaan keskimäärin kahdeksankymmentä prosenttia ihmisistä asetti puun ykkössijalle muovin, betonin, alumiinin, teräksen ja paperin edelle.

Samaan suuntaan viittaa Arcade-projektin pilottiyritysten keskuudessa tehty pieni kysely. Yrittäjiä pyydettiin asettamaan metalli, tekstiili, puu, muovi ja keramiikka järjestykseen niiden ympäristömyötäisyyden perusteella. Puun valitsi ympäristömyötäisimmäksi materiaaliksi kuusi vastaajaa yhdeksästä. Vielä suurempi yksimielisyys tuntui vallitsevan muovin tuomiosta: kaikki vastaajat arvioivat näiden materiaalien joukosta muovin vähiten ympäristömyötäiseksi. Näin siitä huolimatta, että muovimateriaaleilla on monia kestävän kehityksen kannalta merkittäviä ominaisuuksia, kuten keveys, korroosion ja kemikaalien kestävyys ja pitkäikäisyys.

Osa kyselyyn vastanneista yrittäjistä arvioi aivan oikeutetusti, että tällainen materiaalien paremmuusjärjestykseen asettaminen on vaikea, jopa mahdoton tehtävä. Jokaisen materiaalin ympäristövaikutukset riippuvat käyttötarkoituksesta, käyttötavasta, käyttäjästä, käytettävistä määristä ja lukemattomista muista tekijöistä. Uusien tuotteiden suunnittelijalle tällaiset yleiseen mielipiteeseen ja tuntemuksiin perustuvat arviot saattavat kuitenkin antaa käyttökelpoista tietoa.

Mitkä tosiasiat puoltavat puun ylivertaisuutta muihin materiaaleihin nähden? Mennäänkö pahasti metsään, jos väitetään puun olevan ekologista materiaalia? Mihin seikkoihin suunnittelijan tulisi kiinnittää huomiota uutta puutuotetta suunnitellessaan? Tähän osioon on koottu joitakin näkökohtia, jotka valottavat asiaa puun koko elinkaaren ajalta.

Puun käytön ympäristövaikutukset ovat pienet moneen muuhun materiaaliin verrattuna. Tällaisen yleistiedon lisäksi on syytä ottaa huomioon puutuotteen koko elinkaaren aikaiset mahdolliset ongelmakohdat. Sen takia suunnittelijan tulisi tuntea tuotteensa kriittiset vaiheet ympäristöongelmien syntymisen kannalta. Niitä ovat mm.
- materiaalit: puutavara, liimat, pintakäsittelyaineet ja muut materiaalit
- valmistusprosessin vaiheet
- pakkausmateriaalit ja niiden kierrätys ja hävittäminen
- kuljetus ja varastointi
- käytön aikainen hoito ja kunnostus (ja siihen liittyvät materiaalit)
- mahdollinen uusiokäyttö
- hävittäminen.

Tässä oppaassa keskitytään itse puumateriaaliin ja siihen liittyviin tekijöihin. Tarkoituksenmukaisten valintojen tekeminen perustuu hyvään materiaalin tuntemukseen. Aloitetaan puun syntysijoilta, metsästä.