6.1.1 PUU METSÄSSÄ

Puun käytölle on ekologisia perusteita sen perusteella, että se sitoo kasvaessaan ihmisen ilmakehään vapauttamaa hiilidioksidia. Hiilidioksidi on merkittävin ns. kasvihuonekaasuista, joiden määrä ilmakehässä on jatkuvasti kasvanut lisääntyneen fossiilisten polttoaineiden käytön vuoksi. Nuori, nopean kasvun vaiheessa oleva elinvoimainen metsä sitoo tehokkaasti ilman hiilidioksidia. Vanhoissa metsissä hiilidioksidin sitoutuminen vähenee, koska metsien kasvu hidastuu ja toisaalta lahoavista puista vapautuu hiiltä ilmakehään.

Puu on uusiutuva luonnonmateriaali, ja siksi puuston harventaminen ja kaataminen on järkevää. Metsää harventamalla parannetaan jäljelle jäävän puuston kasvua. Jos metsässä kasvavaa puuta ei käytetä ja metsät vanhenevat, puun tuotanto ja hiilidioksidin sitoutuminen vähenevät.

Metsävarojen käyttöön liittyy ekologisia ongelmia, joista pahimpia ovat:

Mistä puun käyttäjä tietää, milloin hänen ostamansa puu on tuotettu kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti? Tähän mennessä puiden alkuperä on ollut vaikea jäljittää. Kotimaisuus sinällään ei vielä paranna puutavaran ympäristöominaisuuksia. Tehometsänhoidolla puun tuotto on saatu nousemaan, mutta se on tapahtunut laadun kustannuksella. Lannoituksella kasvatettu puu on pehmeämpää kuin rauhassa kasvanut ja tiivistynyt puu.

Vaativat puusepät valitsevat käyttämänsä rungot henkilökohtaisesti kasvavasta metsästä ja varmistavat näin tuotteen elinkaaren laadun jo alkutekijöistä lähtien. Tämä ei voi kuitenkaan olla ainoa mahdollisuus varmistua puutavaran laadusta. Metsien sertifiointijärjestelmä on osaltaan vastaamassa tähän ongelmaan. Sen uskotaan selkeyttävän puukauppaa ja parantavan puun kokonaislaatua tulevaisuudessa.

METSIEN SERTIFIOINTI

Sertifiointi tarkoittaa vaatimusten mukaisuuden osoittamista puolueettoman näytön perusteella. Metsien sertifioinnissa tarkastetaan, ovatko metsien hoitoon ja käyttöön liittyvät toiminnat ennalta sovitun kriteeristön mukaisia. Metsien sertifioinnin hyödyntäminen markkinoinnissa edellyttää merkkiä tai tunnusta, joka osoittaa puun olevan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti tuotettu.

Maailmalla jo täydessä vauhdissa olevaa sertifiointijärjestelmää ollaan valmistelemassa myös Suomeen. Suomalaisessa metsäsertifiointihankkeessa olevat tahot ovat nahistelleet järjestelmän mallista ja vaatimuslistoista jo vuosia. Arvioiden mukaan suomalainen ekomerkkimalli voisi tulla kuitenkin voimaan jo vuoden 1999 aikana.

Kansallisia sertifiointisovelluksia on kehitteillä useissa maissa. Kansalliset järjestelmät ottavat huomioon paikalliset olot standardien luomisessa. Standardit hyväksytään kansallisella tasolla, mutta muut toimintaperiaatteet ovat usein kansainvälisiä.

Metsäsertifioinnin tavoitteena on edistää ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää metsätaloutta. Se on myös eräs tapa tyydyttää asiakkaiden tarpeita. Tavoitteena on lopputuotteelle annettava ympäristömerkintä, joka edellyttää metsäsertifioinnin lisäksi puuraaka-aineen tuotanto- ja jakeluketjun todentamista eri vaiheissa.

Sertifiointijärjestelmälle on kansainvälisesti asetettu mm. seuraavia vaatimuksia. Sen tulee olla

Metsien sertifiointiin sisältyvässä arvioinnissa tarkastetaan ja todetaan, ovatko metsien hoitoon ja käyttöön liittyvät toimenpiteet ja niiden tulokset ennalta sovitun kriteeristön mukaiset. Kriteerien täyttymistä seurataan vuosittain alueittain. Periaatteena on, että kokonaisuus ratkaisee. Tällöin jonkin osa-alueen heikompi tulos voidaan kompensoida toisen tavoitteen paremmalla täyttämisellä. Tavoitteena on metsänhoidon yhdenmukaisuus niin, että paikalliset olot kuitenkin huomioidaan.

Tehtyjen selvitysten mukaan puumarkkinoilla on olemassa halukkuutta ostaa sertifioitua puuta, mutta puun ostajilla ei ole olemassa halukkuutta maksaa sertifioidusta puusta sen enempää kuin muustakaan puutavarasta. Kuluttajista 60 % on valmiita maksamaan 6 prosentin lisähinnan sertifioidusta puusta tehdyistä tuotteista.

Sertifioidun puun uskotaan olevan tulevaisuudessa kaupankäynnin edellytys, vaikka puun tuottaja ei siitä lisähintaa saisikaan. Puulle muodostuu lisäkuluja, jotka johtuvat siitä, että puuta on luonnonsuojelullisista syistä jätettävä hakkaamatta. Tällaisia alueita ovat mm. lähteiden ja muiden merkittävien luonnonalueiden ympäristöt.