6.2.4 BIOLOGISESTI HAJOAVAT MUOVIT

Biologisesti hajoavien muovien kehityshistoria lyhyesti:

- Italialainen valmistaja Ferruzzi julkisti vuonna 1989 uuden muovikassimateriaalin. Ferruzzin esittelemä materiaali sisälsi enemmän tärkkelystä kuin aikaisemmat kokeilut sekä lyhytketjuista polymeeriä, joka hajoaa helpommin kuin polyeteeni.

- Kolme kuukautta myöhemmin yhdysvaltalainen valmistaja Warner-Lambert kehitti hyvin hajoavan materiaalin, Novonin.

- ICI esitteli vuonna 1990 oman versionsa biologisesti hajoavasta materiaalista. Biopol koostuu sokerin käymisessä syntyvistä bakteereista ja hajoaa hiilidioksidiksi ja vedeksi. Biopolia on jo käytetty mm. shampoopulloissa ja kompostipusseissa.

- Meneillään on projekteja hajoavien muovien kehittämiseksi ja ennen kaikkea niiden valmistuskustannusten alentamiseksi.

Hajoavat muovit voidaan jakaa kolmeen tyyppiin: kemiallisesti hajoaviin, valohajoaviin ja biohajoaviin. Kemiallinen hajoaminen tapahtuu jonkin katalyytin ja hapen yhteisvaikutuksena tai veden avulla. Valohajoaminen tapahtuu nimensä mukaan valon, erityisesti auringon ultraviolettisäteilyn, vaikutuksesta. Biohajoaminen tapahtuu elävien organismien (esim. sienten ja bakteerien) hajottaessa materiaalin pieniin osiin, joita mikro-organismit käyttävät ravintonaan. Käytännössä hajoaminen on näiden kolmen prosessin yhteisvaikutusta.

Biologisesti hajoavien materiaalien kaikkia sivutuotteita ei vielä tunneta. Hajoavien ja tavallisten muovien sekoittaminen keskenään estää kierrätyksen. Suurimpana haittapuolena on se, että hajoavat materiaalit ratkaisevat vain vähän sitä roskaamispulmaa, jonka ratkaisemiseksi ne luotiin. Vaikka biohajoavan muovin sisältämä tärkkelys hajoaisikin, jää ympäristöön jäljelle pieniä muovihiutaleita. Useat kaatopaikoille haudatut materiaalit ovat osoittautuneet maatumattomiksi, vaikka niiden uskottiin olevan maatuvia ja hajoavia. Paperin ja jopa ruokajätteiden on todettu maatuvan hyvin hitaasti kaatopaikoilla. ICI:n mukaan suosiollisissa olosuhteissa Biopol voi hävitä täydellisesti muutamien viikkojen kuluessa. Se on kuitenkin liian pitkä aika joessa ajelehtivalle shampoopullolle. Muovijätteet tappavat vuosittain n. miljoona vesilintua ja 100 000 merinisäkästä.

Luonnossa hajoavien muovien ajatus on ristiriitainen. Kestävän kehityksen tavoitteisiin nähden tuntuisi järkevältä kehittää mahdollisimman kestäviä ja pitkäikäisiä materiaaleja. Hajoamisen etuna on kuitenkin se, että materiaali palautuu itsestään luonnon kiertokulkuun. Tällöin on erityisen tärkeää, että hajoamistuotteet eivät ole haitallisia.

Uusiutuvista raaka-aineista tehty biohajoava muovi on ajatuksena kiehtova, varsinkin jos muovi hajoaa täysin. Silloin kesto- ja kertakäyttötuotteen välinen ero tulisi entistä selvemmäksi. Todella hajoavien muovien kehittely saattaa olla hyödyllistä varsinkin tuotteissa, jotka heitetään pois lyhyen käytön jälkeen (esim. kirurgiset välineet, hygieniavälineet).

Toisaalta on perusteltua rohkaista kuluttajia tuotteiden pitkäaikaiseen käyttämiseen ja kierrättämiseen. Hajoavien muovien käyttö kuluttajatuotteissa on ratkaistava tapauksittain ja huomioitava koko elinkaaren aiheuttamat vaikutukset.