6.3.2 TEKSTIILIVALMISTUKSEN PROSESSIT

Kehruun, neulonnan ja kudonnan aiheuttamat ympäristöhaitat kohdistuvat suurimmaksi osaksi tehtaiden työntekijöihin. He altistuvat kuitupölylle, melulle ja kosteudelle.

Esikäsittelyissä, kuten kuitujen, lankojen ja kankaiden pesussa, käytettävät pesuaineet aiheuttavat puhdistamattomina ympäristövahinkoja. Jotkut liuotinpesuaineet on todettu syöpää aiheuttaviksi. Puuvillavahan, torjunta-aineiden, homeenestoaineiden ja luonnon epäpuhtauksien peseminen kuiduista tuottaa suuret määrät jätevesiä. Luonnonkuiduissa on tekokuituja enemmän epäpuhtauksia. Näiden epäpuhtauksien vähentäminen onkin keskeinen asia, kun pyritään minimoimaan tekstiiliteollisuuden ympäristöhaittoja. Useimmat tekstiilimateriaalit valkaistaan ennen värjäystä. Valkaisu klooripohjaisilla kemikaaleilla voi saastuttaa vesiä. Turvallisempi vaihtoehto on valkaista vetyperoksidilla, josta ei synny myrkyllisiä päästöjä.

Värjäysprosessissa väriaine siirretään kuituihin, lankoihin tai kankaisiin väriaineen ja värjättävän materiaalin vaatimalla menetelmällä. Menetelmästä riippuen väri kiinnitetään materiaaliin, liikaväri pestään pois ja tuote kuivataan.

Värjättäessä jatkuvissa prosesseissa, joissa koko värjäysprosessi tapahtuu yhteen menoon suljetussa tilassa, ympäristöhaittojen määrä vähenee. Jatkuva prosessi mahdollistaa myös värien, kemikaalien ja huuhteluvesien kierrättämisen.

Väriliemisuhde tarkoittaa värjättävän materiaalin ja väriliemen määrän suhdetta. Mitä pienempi suhdeluku, sitä vähemmän prosessista käytetään vettä. Esim. suhde 1:5 tarkoittaa, että yhden tekstiilikilon värjäämiseen käytetään viisi kiloa värilientä.

Eri väriryhmien välillä on suuria eroja siinä, kuinka ne imeytyvät kuituun. Viemäreihin valuvan irtovärimäärän arvioidaan olevan kyyppiväreillä 5 - 20 %, dispersioväreillä 1 - 20 % ja reaktioväreillä 20 - 50. Uusimmilla reaktioväreillä on kiinnittymisprosentiksi saatu jopa 90 %.

Väriaineista vain muutama prosentti on hyvin myrkyllisiä. Myrkyllisyyden voi aiheuttaa värin tuotannossa syntyvät sivutuotteet ja lähtöainejäämät, joita ei ole erotettu väristä. Joidenkin värien sisältämät raskasmetallit (kromi, kupari ja sinkki) ovat kuitenkin riski, samoin esim. orgaaniset klooriyhdisteet. Ne aiheuttavat ongelmia ympäristöön ja tuotannossa työskenteleville ihmisille.

Väriainevalmistajat ovat kiinnittäneet huomiota runsaasti ympäristöasioihin. Väriaineita on rakeistettu, jotta ne eivät pölyäisi punnittaessa, värin sitoutumiskykyä kuituun on parannettu, värjäyslämpötiloja on energian säästämiseksi madallettu jne. Markkinoilta on poistettu erittäin haitalliset väriaineet. Ekomerkinnällä varustetussa tuotteessa värjäystä ei ole saanut tehdä vaaralliseksi todetulla väriaineella.

Kuitenkin on muistettava, että väriaineet kuuluvat yhdisteisiin, joilla on käyttöturvallisuustiedote, ja yhdisteet ovat siis yleisesti haitallisiksi todettuja. Suurimpien ongelmien eteen joutuvat lähinnä värjäysalan työntekijät, hyvin harvoin tekstiilien väriaineet aiheuttavat oireita kuluttajalle. Mutta tietynvärisiä väriainemolekyylejä ei voida yksinkertaisesti syntetisoida täysin haitattomiksi. Ympäristönäkökulmasta katsottuna värjäyksen suhteen joudutaan tekemään kompromisseja. Haluamme esteettisesti kauniita värikkäitä tuotteita, mutta värjäys on aina jossakin määrin saastuttavaa toimintaa.

Usein kuvitellaan, että kasvivärjäys olisi ekologisempi vaihtoehto kuin synteettisillä väriaineilla värjääminen. Kasvivärjäystä voivat käyttää pienet käsityöalan yrittäjät, mutta teolliseen värjäykseen pitäisi viljellä valtavia määriä värikasveja. Tämä ei ole realistista. Kasvivärjäyksellä saatava väripaletti on myös suppea eikä tyydytä kaikkien tarpeita. Värinkestoissa on myös ongelmia. Lisäksi kasvivärit soveltuvat vain luonnonkuiduille. Värjäyksen puretusaineissa on haitallisia yhdisteitä, eivätkä edes kaikki luonnon kasvitkaan ole myrkyttömiä.

Kasviväreistä löytyy kauniita, kestäviä sävyjä. Väriaine on luonnon syntetisoima, joten väriainesynteesiin ei ole kulunut energiaa. Pienyrittäjälle on kasvivärjäyksessä sellainen mahdollisuus, mitä suurilla yrityksillä ei ole.

Tekstiilien painannassa käytetään nykyään vesiliukoisia painopastoja. Painannasta aiheutuvat ympäristöhaitat ovat osin samoja kuin värjäyksestä johtuvat. Yksiväriset väriaineet voidaan kierrättää, kun taas moniväriset painotuotteet tuottavat käyttökelvotonta harmaata jätelietettä. Erään arvion mukaan jopa 60 - 70 % painopajassa käytetyistä kemikaaleista ja väreistä joutuu jätteeksi. Kankaanpainannan päästöt syntyvät ensisijaisesti työvälineiden pesusta.

Viimeistyskäsittelyillä tekstiileille annetaan niiden ulkonäköön, pinnan tuntuun ja käyttäytymiseen liittyviä ominaisuuksia, joita niillä ei luontaisesti ole. Viimeistyksiä on pysyviä, vähemmän pysyviä, ja joka pesun yhteydessä tai säännöllisin väliajoin uusittavia. Seuraavassa lyhyesti tekstiilien viimeistyksistä:

(lisää viimeistyksistä: Paakkunainen, R. 1995)

Tekstiilien elinkaaren viimeisessä vaiheessa on kolme mahdollisuutta. Osa tekstiileistä voidaan kierrättää uudelleen käytettäviksi joko sellaisenaan tai muutettuina. Osa hylätyistä tekstiileistä joutuu valitettavasti kaatopaikoille. Suuri osa tekstiilijätteestä voidaan kuitenkin kierrättää uusiomateriaaliksi.

Luonnonkuiduista valmistettu tekstiilijäte voidaan puhdistuksen jälkeen repiä ja kehrätä uudelleen joko yksinään tai sekoitettuna uusiin kuituihin. Tekokuiduista voidaan suuri osa joko sulattaa tai käsitellä kemiallisilla prosesseilla uusiokäyttöön soveltuviksi. Synteettisistä materiaaleista valmistettujen tekstiilien kierrättämisen vaikeutena on usein se, että tuote koostuu kuitusekoitteesta. Tekstiilejä pitäisi kierrättää ja uusiokäyttää paljon nykyistä enemmän.